perjantai 31. joulukuuta 2010

Uusi vuosi+ALE!

Parina viimepäivänä olemme käyneet miehen kanssa alennusmyynneissä pyörimässä. Toissapäivänä ajelimme Lempäälän Ideaparkkiin ja eilen kävimme Vantaan Jumbossa, mukana oli myös miehen kaveri. Parempi niin, sillä sain itse kiertää kauppoja rauhassa, ilman että katselen miehen surkeaa katsetta hänen roikkuessa perässäni :D

Ginatricotista löysin löllöttelyhousut, hupparin ja ruskean perhos teepaidan, josta en löytänyt kuvaa.
 
Muita ostoksia oli: iso korurasia, marimekon pallopaita, hooämmästä alusvaatteita ja pari puuttuvaa muumimukia! enää ei puutukkaan kuin 1 muistaakseni.

Minä viettelen Uutta vuotta kotona yksin...Mies on töissä yömyöhään. Hän on töissä tämän viikonlopun kokonaan ja alkuviikostakin, sitten keskiviikkona onneksi helpottaa ja lähdemme viikoksi vielä Haminaan.

Olen tänään tehnyt suursiivouksen! Nyt katselen telkkaria, juon skumppaa ja polttelen kynttilöitä. Välillä käyn katselemassa ikkunasta raketteja! =)

Nyt haluan toivottaa teille kaikille lukioille ja miksei myös muillekkin ketkä tätä blogia joskus lukee: TODELLA IHANAA JA RAUHALLISTA UUTTA VUOTTA! =) toivottavasti jaksatte lukea ensivuonnakin blogiani ja miksei myös olisi kiva saada uusia lukioitakin lisää! =)

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Joulukuulumisia.

Taas sitä sitten ollaan kotona ja 10 päivän reissu kotipaikkakunnallani Haminassa on vierähtänyt. Tultiin eilen kotiin hyvissä ajoin, sillä mies meni illalla töihin. :/ 
Kantamisia kotiin meillä oli vähän liikaakin...Takapenkki täysi+takakontissa tietty äidin antamat ruokakassit! =)

Reissu oli mahtava! Saatiin miehen kanssa viettää aikaa yhdessä, sain olla pikkuveljen ja vanhempieni kanssa. Näin serkkuja, tätiä, kummityttöä ja isovanhempiani. Tehtiin myös päivän reissu Porvooseen katsomaan äidin puolen sukulaisia ja pappaa sekä käytiin Rossossa syömässä. Olin kaverillani, hän leikkasi hiukseni ja laitttoi värin päähäni. Ja käytiin myös kaupoilla.

Jouluaatto meillä sujui perinteisesti..Aamulla herätään ja katsotaan lastenohjelmia, sitten käydään hautausmaalla viemässä iskän veljelle kynttilä ja käydään isovanhemmilla katsomassa joulurauhanjulistus. Kun sieltä tullaan kotiin, syödään joulupuuro ja hengaillaan, sukulaisia käy kylässä. Sen jälkeen käydään äidin äidin haudalla viemässä kynttilä ja sitten joulusaunaan. Ja illalla syödään ja avataan lahjat. Olin nähtävästi ollut tänävuonna kiltti, sillä joulupukki muisti minua todella kivoilla lahjoilla. :)

Sain: 

 Muumimuki iltapurjehduksen.
 Muumimuki hiihtokilpailun!

Muumi kahvilusikoita. Toisesta ei oikein näy, sillä salama vähän häikäisee, mutta koittakaa saada selvää.


 Muumipurkkeja!Isompaan ajattelin laittaa kahvia, pienemmille en ole vielä keksinyt käyttöä.



Tälläisessä paketissä ei voi mitään muuta olla kuin maailman hienoin kello! :) 


Jonka sain tietenkin mieheltäni! <3


Sitte tuli tietenkin rahaa, villasukat, suklaata ja uusi tyyny.

Menipäs aika mukavasti blogatessa, nyt alkaa kakkoselta elokuva Helmiä ja Sikoja,  joka on nähty monta kertaa ja taitanee tuo dvd:llä olla myös, mutta ei tässä muutakaan tekemistä ole kun mies on töissä... Illalla menemme anopille ja häneltä on vielä lahja saamatta, joka on: ( toivottavasti ;);) )

Nyt elokuva alkoikin! Hyvää loppujoulua kaikille! :)

tiistai 14. joulukuuta 2010

=)

Nyt ois sitten tämän likan lähihoitajan pakolliset opinnot käytynä ja totari niistä kädessä. Tammikuussa sitten 17 alkaisi erikoistumisopinnot lapsiin ja nuoriin, kuten olen täällä jo kertonutkin. =)
Siihen asti saan vain olla! Joka on kyllä ihan kivaa.Kun koulussa pakertaa yli vuoden putkeen ja ilman mitään lomia niin olen mielestäni kyllä nyt loman ansainnut.

Huomenna menemme piiitkästä aikaa Haminaan! Miehellä on 8 päivää vapaata, niin kerrankin pääsemme sinne lähtemään.  Tarkotus ois nähdä kaveria ja tehdä mun hiuksille jotain ( se on mun vakikampaaja) sitten ois tarkotus käydä katsomassa kummityttöä ja isovanhempia, nähdä tätiä ja serkkuja. :) voi sitä ihanaa aikaa, en jaksa oottaa! <3

Ollaan käyty tässä välissä Itäkeskuksessa ja Sellossa kaupoilla, vähän etsimässä joululahjoja ja tietenkin itsellekkin jotain ostamassa. Löydettiin Pentiki loiste joulupuu ja vähän vaatteita.






Mies on taaaaaas kerran töissä, joten olen tänään leiponut pannaria ja vielä pitäisi tehdä lasagnettea.


Oli hyvät iltapäiväkahvit!

Pannarin nimi kulkee nimellä Maailman paras pannukakku ja sitä se juuri onkin! :)

Raaka-aineet:

4dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
8dl maitoa
2 kananmunaa
100g sulatettua margariinia

Ohje:

Sekoita kuivat aineet. Lisää maito, munat sekä sulatettu jäähtynyt margariini. Kaada taikina leivinpaperille uunipellille ja paista 200-225 astetta noin. ½ tuntia.


Sain mieheltä "koulun loppumis" lahjankin :D hän kuulemma oli minusta niin ylpeä, kun olin yhden osan suorittanut ja taas lähempanä lähihoitajaksi valmistumista. Tämän hän ojensi minulle kun tuli hakemaan minua koulusta viimeisenä päivänä:



Nyt toivotan kaikille hyvää viikon jatkoa! =)

maanantai 6. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivä.


                     Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Itse viettelen itsenäisyyspäivää kotosalla miehen kanssa, kun miehellä on kerrankin vapaata. Katselemme Tuntematonta sotilasta ja tietenkin illalla Linnan juhlia. 
Sain näyttäviikon itsearvioinninkin tänään aamupäivällä tehtyä. Ja huomenna olisi keskustelu. Jännittää.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Iltoja.

Nyt ois sitten toi 6 viikon uuvuttava työssäoppimen takanapäin. Melkeen voin sanoa että koko tona aikana ei ollu oikeen ollu mielenkiintoa mihinkään... Paikka siis oli kiva ja asukkaat oli kivoja mut jotenki siinä vaan joku jurppi... Tänään tein tota itsearviointia puoltoista tuntia ja voin sanoa että mulla on niskat ihan kipeenä ja pää jumissa...Tiistaina ois toi arviointikeskustelu.

Kävin maanantaina oppisopimuspaikassa haastattelussa ja eilen ne sitten soittivat että minua ei sinne valittu.. Se ei harmittanut siinä vaiheessa yhtään, nimittäin olin hakenut marraskuun puolivälissä yhteen kouluunkin, ja eilen tuli sitten postissa  kirje et minut on siihen hyväksytty!!!!! Mietin siinä sitten et häh?? kun mielestäni siihen oli pääsykokeetkin vuoden alussa...Mut näin parempi! Koulu alkaa 17.1 ja loppuu joskus marraskuussa. Erikoistumisopinnot ovat lapsiin ja nuoriin. :) Näin just halusinkin.

Tätäkin lauantai iltaa joudun viettelemään yksin, sillä mies on töissä, on jo kolmatta yötä putkeen. Olen katsonut tänään digiboksilta tallentamani leffan:




Ja ottanut kuvia joistakin jutuista meiden kotoa:


 Tosta lumiukosta sen verran että se on mulla ollut ihan pienestä pitäen, ja joka joulu esillä! äiti on sen jostain ostanut ja voin sanoa että joulua ei oo jos se ei oo esillä. :-D

 Käytiin joskus Vantaan Jumbossa ja ostin sieltä 10 e kolme jouluista tiskirättiä! en osaa valita että minkä noista ottasin käyttöön....

 Tänävuonna ostin joulukalenterin myöhässä, ihan hyvä sillä toi ei maksanu kun jotain 1.20 :D

 Tää on äitin antama tonttu ja se asustelee meillä keittiössä!

 Meijen olkkarin pöydällä asustelee tommonen suojelusenkeli! :)

 Siinä mun löhöpaikka! :D

Toi karsee nivaska mikä tossa on, on näyttösuunnitelma, ja toi lintukirja vaa sentakii et se on hyvä kirjotusalusta tässä sohvalla :D ei kuulu mitenkään mun lempparikirjoihin ;) sitte on kännykkää ja marimekon penaalia. :-)

Käytiin tänään ostamassa ennen kun mies meni töihin niin subit! Taidan tästä mennä syömään sen toista puoliskoa nyt ja henkästä! Hyvät loppuviikonloput kaikille!

maanantai 22. marraskuuta 2010

Kuulumisia.

Heipähei pitkästä aikaa. Elossa ollaan, oon vaan viettänyt hiljaiseloa.

Vielä ois viimeiset kaksi viikkoa työssäoppimistä, kuntoutumisen tukemista suorittamatta. Sitten loppuisi toi koulu 9.12 ja pitäis alkaa löytämään oppisopparipaikkaa vuoden alusta lähtien tai kehitellä jotain muuta.
Onneksi mulla on kuitenkin raudat tulessa ja ens viikon maanantaina ois "haastattelu" yhteen mahdolliseen oppisopparipaikkaan! mutta ei siintä hihkuta sen enempää ennenkuin se on varmaa, että pääsenkö sinne ees..

Yksi perjantai leivottiin miehen kanssa pitsaa. Tuli aika hyvää. Seuraavaksi siintä kuvia.
Minä tein taikinan ja olin kaulimen haltiana ja mies lisäsi täytteet. Hyvä työnjako siis.







Taikina oli hyvin yksinkertainen:

25 g hiivaa
2 dl vettä
1 rkl öljyä
0,5 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja

Ensimmäiseksi liuotin hiivan  kädenlämpöiseen veteen, sitten lisäsin suolan ja öljyn  ja lopuksi jauhot. Annoin kohota 45 minuuttia. Sitten kaulittiin ja lisättiin täytteet ja paistaminen 225-250 astetta n. 10-15 minuuttia.

Nyt lopettelen, huomenna ylös kuudelta sillä menen aamuvuoroon joka alkaa kello 7.00! karsea aika mutta ei ole kuin tämä ja ensi viikko sietämistä... Ja mies tulee kohta töistä kotiin, syömme jotain iltapalaa ja katsomme digiboksille tallentamani diilin yhdessä! :)
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! =)

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Viikonloppu kuulumisia.

Kävin eilen lauantaina 3 koulukaverin kanssa Hyvän kunnon järjestämässä tutustumispäivässä tutustumassa zumbaan. Laji on todella kivaa, harmittaa vaan että oma kunto on aivan rapistunut niin ei oikein täydellä teholla jaksa tehdä kaikkia liikkeitä ja toistoja :D mutta oli hyvä olo pitkästä aikaa tuon liikkumisen jälkeen! Siksi päätimme koko konkkaronkka liittyä Hyvän kunnon jäseniksi, saatiin kaupanpäälle kuukausi ilmaista aikaa liikkua, treenikassi, omaohjaaja palvelu ja pääsee johonkin ihme mittaukseen, missä mitataan rasvaprosentti ja että paljon kehossa on lihasta...En tiedä kehtaanko edes mennä tuohon.... :D lukemat ovat varmaan tosi huonot..
Nyt meinaan alkaa liikkua ihan kunnolla ja käymään/ koittamaan melkein kaikkea tarjontaa.=) toivotaan vaan ettei tää mun innostus lopahda...................
Parempi ois ettei lopahda, nimittäin tilasin H&M:ltä harrastukseen sopivia vaatteita! Vielä pitäis saada sisäliikunta kengät.







Uskoisin että noissa vaatteissa tekee mieli lähtä liikkumaan!!!! :)

Muuten viikonlopun vietton on sujunut ihan normaalisti. Luvattiin eilen miehen kansa, että pidetään tänään tietokoneet suljettuina ja keskitytään toisiimme...mutta mutta...täällä mä vaan kirjottelen blogiin ja mies itse istuu omalla koneellaan..joten ei tainut suunnitelmat pitää ihan paikkaansa.. =/

Viime postauksessa esittelin neuletakkia ja pipoa, kaulaliinaa ja lapasia ja mietin että tilaisinko vaatteet....En voinut vastustaa joten pakko oli tilata. :) tilaus on jo tullutkin ja meinasin laittaa uudet vaatteet huomenna kouluun!

maanantai 27. syyskuuta 2010

Kuulumiset.

Kirjoitustaukoa on taas kertynyt...

Tässä välissä olen selvinnyt hoito ja huolenpidon näyttöviikosta, ei ne niin pahoja ne kysymykset ollutkaan, arviointikeskustelusta joka on kamala paikka :D kysymyksineen ja tenttauksineen. Olen myös kerennyt käymään Haminassa kotikaupungissa siellä shoppaillut (ostanut uudet kengät ja takin) ja saamaan uuden läppärin! 

 Nyt siis käyn koulussa kuntoutuksen jaksoa ja ensi kuun lopussa sitten taas työssäoppimiseen! en tiedä oikein itkeäkö vaiko nauraako...en taas jaksasi kaikenmaailman näyttöjuttuja.

 Ois parit koulutehtävätkin tuolla oottamassa että tekisin ne, jostain eri laeista pitäs tehdä joku referaatti...En oo ikinä osannu semmosta tehdä :D

Oon miettinyt, tilaavani h&m:ltä vaatteita, mutta mietin vielä.

Tollanen neuletakki voisi olla kiva.



Kaulaliina, pipo ja lapaset sopisi aika hyvin uuteen takkiin! :)

Mitäs ootte mieltä, en tiedä vielä tilaanko saas nähdä =)

maanantai 6. syyskuuta 2010

Vapaapäivä.


Tänään maanantaina viettelin vapaapäivää, mulla on 4 viikon työssäoppiminen takana ja tää viikko ois sitten näyttöviikko. Tuntuu, että pää on ihan tyhjä. Oon kuullut, että se mun työntekijäarvioija on hirvee pommittamaan kysymyksillä ja että sillä on A4:nen edessä ja se on täynnä kysymyksiä ja niillä se sitten pommittelee mitä ihmeellisimmillä kysymyksillä, joihin ei kuulemma tiedä vastauksia sen paikan työntekijätkään. ETTÄ KIVA.

Mulla on hirvee paniikki koko ajan en saa yöllä nukuttua.

Käytiin tänään miehen veljellä vierailulla. Hänen vaimonsa on lähihoitaja ja käynyt arviointikeskustelun niin hän sitten antoi mulle vähän neuvoja mitä kannattaa opetella ja mitä opettaja voi kysellä keskustelussa.

Käytiin myös kaupasssa cittarissa. Tehtiin hyvää ruokaa, kanakastiketta ja riisikaura sekoitusta! =)

Asiasta kukkaruukkuun:

1. Tuntuu oudolta kun on niin pimeää. Enkä voi hyväksyä, että kesä on mennyt. Mulla ei oo ees mitään vaatteita mitä laittasin nyt syksyllä päälle! =(

2. Oon yrittänny alottaa lenkkeilyn, nyt oon käynny tänään ja parina päivänä lenkillä toivon että tää mun lenkkeilybuumi jatkuis...yleensä se on lopahtanut... :D mun piti alottaa yhden luokkakaverin kanssa käymään harrastamassa jotain mut mut mut... sekin on jäänyt.

Tässä nyt oli tämmöstä höpöttelyä, pitäs taas yrittää päästä kirjoituksen makuun. Ehkä tää tästä, kun sais ton paskan näyttöviikon pulkkaan ja arviointikeskustelun myös..Niin alkais toi "normaali" arki ja koulu.

Huomenna menen iltavuoroon ja mulla ois heti iltapäivällä lääkenäyttö...Täytyy käydä hakemassa asukkaiden lääkkeet apteekista ennen työpaikalle menoa!

Kattelen tässä vielä vähän aikaa BB 24/7 ja etin mahdollista tietoa huomista varten, jos se arvioja sattuu pommittamaan mua kysymyksillä... Nyt toivotan kaikille hyvää alkavaa viikkoa ja loppuun kuva meiden talon pihassa olevasta pihlajasta.


tiistai 17. elokuuta 2010

Elokuu.

Onpas aika taas vierähtänyt ja viime kirjoituskerrasta on aikaa.


Viimeviikolla aloitin työssäoppimispaikassani ja tämän toisen viikon olenkin nyt keskiviikkoon asti sairaslomalla jalkani takia. :/
Sain jalkaani lääkekuurin, tulehduskipulääkettä...Lääke vie kivun pois, mutta kun lääkkeen vaikutus lakkaa, niin kipu alkaa taas! nice.

Meille on iskenyt joku sisustus/osto vimma ja kerrankin on tullut osteltua jotain pitkästä aikaa....



 Olkkarin sohvapöytä+neljä rahia ja nojatuoli



On ostettu maskusta! =) mies on jo pitkän aikaa halunnut itselleen tälläisen nojatuolin.


Lamppu on prismasta kuten myös seuraava:

Meiden obh nordica chilli sarja sai jatkoa tällä blenderillä!


Itselleni tämä nomination, joka on pitänyt ostaa kauan sitten!


Meille tuli miehen kanssa viime lauantaina 14.8 yhdessäoloa 3 vuotta täyteen. Sen kunniaksi mies  oli ostanut minulle ylläri lahjaksi tämän kalavelakorun vanamo käädyn. <3



Mitäs tykkäsitte. :D

-----------------------------------------------------------

Paljon olisi taas tehtävää...Saatiin taas kotiin yksi 15 sivunen tentti tehtäväksi, sitten pitäis väsätä portfolio ja tehdä työssäoppimispaikan ns "omapotilaasta" hoitosuunnitelma...plaah. tuntuu etten saa millään mitään aikaiseksi.  ://

Mutta, tänään olisi matka ystävän, hänen poikansa ja miehen kanssa ideaparkkiin shoppailemaan! Hänellä oli tänään vapaapäivä ja minulla kun on tätä sairaslomaa niin päätettiin että vietetään päivä jotenkin kivasti yhdessä tehden, niin mikäs sen parempaa kuin lähtä shoppailemaan! :)

Saas nähdä, mitä sieltä jää saaliiksi, mutta siintä sitten myöhemmin! :)

Mukavaa päivää teille kaikille lukioille! :)

tiistai 3. elokuuta 2010

Orimattilan reissu.

Sunnuntaina kävimme ystäväni, hänen 1 vuotiaan poikansa, nean ja miehen kanssa Orimattilan kotieläinpuistossa.
Lähdimme reissuun Yhdeltä ja tulimme kahdeksan jälkeen illalla. Matka oli mukava ja pienellä pojalla oli paljon ihmeteltävää. :)
Reissun lopuksi ennen kuin lähdimme ajamaan kotiapäin, kävimme syömässä Amarillossa! :)

Lopuksi kuvia kivalta reissultamme: 




Eläinpuistossa oli laama!
Poro! :)

Villisika.



Kaks hihhulia minä ja nea teltan edessä :D

Joku ihana! Vedimme poitsua tuollaisessa metallikärryssä. :)

Lopuksi poni.


Vähän harmittaa, kun itse ei tullut otettua lopuista eläimistä kuvia, koska ystävä otti. Mutta lähdettyämme huomasimme että hänen kamerassaan oli mennyt jokin nappi päälle ja KAIKKI kuvat olivat liian valottuneita. Harmi. :/
-------------------------------------------------------------------------

Tänään koulusta päästyäni olen ahertanut saattohoidon tehtäviä...Nyt vihdoin ja viimein sain kaikki tehtyä ja palautettua! Koulua olisi enää vain kaksi päivää jäljellä, koska perjantai on etäpäivä ja saadaan hoito ja huolenpidosta kotitentti ja ensi viikolla alkaakin sitten työssäoppimisjakso 4+5 viikkoa! plaah.

Nyt kuitenkin lopettelen, sillä lähdemme tämän saman ystävän ja hänen poikansa kanssa syömään !

Nimitäin TÄNNE --->   

 

ELI BUFFAAN!!!


Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! :)